Siirry sisältöön

Avainsana: Työllisyys

Julkaistu

Hallitus on saanut päätökseen kehysriihen ja raivoisa analyysi kehysriihen tuloksista on käynnissä. Oppositio valittelee tehtyjen päätöksien riittämättömyyttä, samalla kun hallituksen edustajat puolustelevat päätöksiään. Itse en kokenut kehysriihen päätöksiä erityisen yllätyksellisiksi, sillä ne ovat hyvin linjassa hallituksen huomaamien ongelmien ja tähän asti harjoittaman politiikan kanssa.

On hienoa, että hallitus on kiinnittänyt huomiota keskeisiin ongelmiin: työllisyyteen, syntyvyyteen ja koulutukseen. Näihin panostaminen on yhteiskuntamme kannalta erityisen tärkeää, joten päätökset kuten toisen asteen oppimateriaalilisä ja varhaiskasvatuskokeilun laajentaminen ovat erittäin tervetulleita. Mielestäni ne jäävät kuitenkin kovin pieniksi panostuksiksi siihen nähden, mitä yhteiskuntamme oikeasti tällä hetkellä kaipaa. Syykin tähän on selvä. Keskusta-oikeistolainen hallitus pyrkii ainakin puheiden tasolla leikkaamaan valtion velkaantumista myös noususuhdanteessa.

Tässä näkemyksessä on kuitenkin ongelmia. Ainakin oman tulkintani mukaan yksi keskeisistä syistä syntyvyyden laskuun juontaa juurensa siitä, etteivät nuoret enää usko tulevaisuuteen. Vaikka talous on saatu nousuun, ei se näy kansalaisten elämässä käytännössä lainkaan. Hallitus pitää yllä kireää talouspolitiikkaa ja etenkin syntyvyyden kannalta huolestuttavasti heikentää nuorten työmarkkina-asemaa. Mahdollisimman kustannusneutraaleina toteutetut uudistukset koulutukseen ja varhaiskasvatukseen näyttäytyvät leikkausten jälkeen lähinnä valmistautumisena tuleviin eduskuntavaaleihin aidon huolestumisen sijaan.

Rekrytointiin liittyvät onglemat olisi voitu korjata ohjaamalla massiivisia yritystukia pienten yritysten rekrytointien kustannusten helpottamiseen suorina tukina tai verokevennyksinä. Tällä olisi ollut vastaava tai ehkä jopa suurempi työllisyyttä parantava vaikutus, kuin nykyisillä toimilla, uhraamatta työntekijöiden oikeuksia. Vastaavasti olisi voitu toteuttaa esimerkiksi kansalaisten pyytämä maksuton toinen aste. Samalla valtio olisi antanut signaalin siitä, että nuorten tulevaisuudesta välitetään ja taloustilanteen koheneminen näkyy kasvavina investointeina kansalaisten hyvinvointiin.

Nykyisellä linjalla ei palauteta nuorten uskoa yhteiskuntaan, vaan se jää seuraavan hallituksen tehtäväksi. Nykyisen poliittisen linjan aiheuttama syntyvyyden heikkeneminen jatkunee vielä ainakin vuoden.

Julkaistu

Suomi täyttää tänä vuonna 100 vuotta. Mielestäni tärkein 100-vuotiaan Suomen saavutus on suomalainen hyvinvointivaltio. Valtio, jossa ketään ei jätetä taakse, jossa kaikille varmistetaan riittävä toimeentulo ja jossa meidän kaikkien on hyvä asua. Viime vuosien aikana tätä rakennetta on kuitenkin purettu erilaisin leikkauksin, joita hallituspuolueet haluavat kutsua milloin rakenteelliseksi kehittämiseksi, milloin sopeuttamiseksi. Mielestäni meidän pitäisi kuitenkin puhua suoraselkäisesti leikkaamisesta ja hyvinvointivaltion purusta, kun sitä näillä poliittisilla toimilla tehdään.

Vuoden 2016 nuorisobarometri on julkaistu ja se ei valitettavasti ole kaunista luettavaa. Kaksi toivotuinta kehityskulkua Suomessa nuorten mielestä olivat ”Kaikkia ihmisiä kohdellaan tasa-arvoisesti” (erittäin toivottavaa 70%) ja ”Hyvinvointivaltion säilyminen” (erittäin toivottavaa 69%). Kuitenkin näiden todennäköisenä pitämisten tarkkailu kertoo huolestuttavasta suunnasta. Hyvinvointivaltion säilymistä erittäin todennäköisenä piti vain 15% ja ihmisten tasa-arvoista kohtelua erittäin todennäköisenä hälyttävästi vain 9% nuorista. Myös Suomen tulevaisuuteen optimistisesti suhtautuu vain 55 prosenttia nuorista. Luvut kertovat karua kieltä siitä, miten nuorten toiveet ja poliittinen päätöksenteko Suomessa eivät kohtaa. Ja voimmeko edes olla yllättyneitä?

Pelkästään tämän hallituskauden aikana nuorilta on leikattu merkittäviä määriä erilaisista yhteiskunnan tukimuodoista. Tämänhetkinen taloustilanne muokkaa työsuhteiden laatua ja näkyy heikkona nuorisotyöllistymisenä. Leikkaukset koulutukseen (ja erityisesti järkyttävä leikkaus ammatilliseen koulutukseen) heikentää koulutuksen laatua. Päivähoito-oikeuden rajoitukset ja päivähoitomaksujen nousu, pari luetellakseni, saavat ihmiset odottamaan lastenhankkimisessa parempia aikoja. Samaan aikaan eläkkeiden taakka on kasvavissa määrin kaatumassa nuorten niskaan tulevaisuudessa. Ei, emme voi olla yllättyneitä nuorisobarometrin tuloksista. Emme voi olla yllättyneitä, etteivät nuoret sitoudu yhteiskuntaan. Emme voi olla yllättyneitä, etteivät nuoret usko tasa-arvoisen kohtelun toteutumiseen, jos tasa-arvoistavia tukimuotoja ja rakenteita heidän ympäriltään puretaan jatkuvasti ja erityisesti emme voi olla yllättyneitä siitä, että nuoret pitävät hyvinvointivaltion säilymistä epätodennäköisenä, kun kaikista nuoriin keskeisesti liittyvistä tukimuodoista leikataan.

Suurimpien puolueiden edustajat toki spinnaavat tulokset eri tavalla. Kokoomusopiskelijoiden varapuheenjohtaja Janika Takatalo kirjoitti: ”Jos puhumme koko ajan uhkista emmekä mahdollisuuksista, ei ole ihmekään, että niin moni menettää uskonsa tulevaisuuteen.” Mielestäni tämä näkökanta on haastava ja osin jopa vaarallinen. Onko tarkoituksenmukaista, että alamme sanakääntein muuntelemaan ihmisten suhtautumista leikkauksiin? Että vähättelemme nuorten ja äänestäjien kykyä hahmottaa yhteiskuntaa ja siinä tehtäviä muutoksia siten, että puhumme asioista pehmeillä kiertoilmaisuilla, jotka eivät kuulosta niin epämiellyttäviltä? Uskon itse, että nuoret ja äänestäjät ymmärtävät milloin leikataan ja milloin luodaan uusia mahdollisuuksia.

Takatalon kanssa olen kuitenkin yhtä mieltä siitä, että ”kenenkään tausta ei saa ikinä määrittää sitä, mitä hänestä voi tulla.” Valitettavasti nykyisen hallituksen linja on kuitenkin mielestäni purkamassa niitä rakenteita, joilla ihmisten tasa-arvoisia mahdollisuuksia sosioeknomisesta asemasta huolimatta on pyritty takaamaan. Takatalo pohtii kirjoituksessaan tapaa saada nuoret paremmin sitoutettua yhteiskuntaan. Oma lääkkeeni tähän on yksinkertainen: Lakataan leikkaamasta nuorilta ja aliarvioimasta nuoria. Heissä on yhteiskunnan tulevaisuus.

Kirjoitus on julkaistu blogikirjoituksena Vasemmisto-opiskelijat ry:n nettisivuilla