Vapaampaa markkinataloutta perustellaan usein välttämättömyytenä ja talouden keskeistä roolia päätöksenteossa pidetään itsestäänselvyytenä. Mielestäni tämä ei kuitenkaan ole niin yksinkertaista, kuin se etenkin oikealla olevien poliitikkojen taholta usein esitetään. Ihmisellä on myös kilpailuun liittymättömiä perustarpeita ja toimintamalleja, joita vahvasti markkinatalouteen perustuva yhteiskunta ei voi tyydyttää. Hyvinvointivaltiomme on rakennettu tyydyttämään myös ihmisten taipumusta empatiaan ja tarvetta kosketukseen ja läheisyyteen.
“Ketään ei jätetä jälkeen” ja “kaikista pidetään huolta” eivät ole ihmisille vain poliittisia iskulauseita vaan aidosti ihmisten omaksumia tapoja elää. Ne ovat keskeisiä arvoja, joiden perusteella monet ihmiset ovat valmiita antamaan omistaan, jotta yhteiskuntana voisimme paremmin. Ihmiset eivät ole vain kylmän rationaalisia koneita, jotka pyrkivät maksimoimaan oman etunsa, vaan eläviä, hengittäviä ja sosiaalisia olentoja, joille muiden auttaminen ja muiden kanssa yhdessä tekeminen on luonnollista.
Tällä hetkellä poliittisessa keskustelussa taloutta pyritään hyvin voimakkaasti irrottamaan muista yhteiskunnan toiminnoista omaksi kokonaisuudekseen. Taloutta ajatellaan itsenäisenä toimijana, joka kykenee itsenäisesti hallitsemaan itseään ja järjestäytymään ihmisen loogisten ratkaisujen perusteella. Valtion talous nähdään vain numeroina ja siellä suurimmat miinukset vääjäämättä muodostavat nimenomaan sosiaali- ja terveyspalvelut. Keskustelussa kuitenkin säännöllisesti unohdetaan, että nämä palvelut ovat nimenomaan syntyneet tukemaan talouden kehitystä ja ovat siksi erottamaton osa huolellista taloudenpitoa.
Talouden sujuvuuden kannalta on ensiarvoisen tärkeää esimerkiksi hyvin toimiva terveydenhuolto. Vastaavasti esimerkiksi päivähoito mahdollistaa yhä useamman vanhemman osallistumisen työmarkkinoille. Innovaatiot eivät synny tyhjiössä, vaan koulutuksella on varsin keskeinen rooli niiden syntymisessä. Vaikka kaikkien näidenkin palveluiden suora taloudellinen vaikutus on negatiivinen, olisi niiden poistuminen katastrofaalista tulevaisuudessa. Erityisen ikävästi näihin tehdyt muutokset eivät välttämättä näy välittömästi, ei edes hallituskauden aikana, vaan vasta vuosien kuluttua, kun leikkaukset tehneet hallitukset ovat painuneet historian sivuille.
Valtiontalous ei ole nollasummapeliä. Yhteen paikkaan tehdyt panostukset voivat näyttäytyä välittöminä tappioina muualla, mutta oikeasti muutoksien positiiviset vaikutukset voivat näkyä positiivisina tuloksina vuosien kuluttua. Näin toimii esimerkiksi panostukset koulutukseen tai varhaiskasvatukseen. Niiden vaikutukset näkyvät tehokkaampana ja osaavampana työvoimana pahimmillaan vasta 15 vuoden kuluttua. Samoin käy myös näihin alueisiin kohdistettujen leikkausten kanssa.
Tämän vuoksi sote-palveluihin tehtyjen muutoksien kanssa on välttämätöntä käyttää runsaasti aikaa ja harkintaa. Mikäli teemme hutiloiden huonoja ratkaisuja, me emme välttämättä tee päätöksiä ainoastaan käsi tulevien sukupolvien taskussa, vaan pahimmillaan tuomitsemme tulevat sukupolvet suureen kärsimykseen omilla huonoilla päätöksillämme. Tästä johtuen päätöksenteon näistä asioista on myös perustuttava laajaan asiantuntijoiden konsensukseen, joka nykyisen sote-uudistuksen mallin taustalta puuttuu.