Siirry sisältöön

Julkaistu Kommentoi Ehdolla Varsinais-Suomen Vasemmistoliiton puheenjohtajaksi

Hyvät ystävät, olen tänä syksynä ehdolla Varsinais-Suomen Vasemmistoliiton puheenjohtajaksi. Tehokkaalla ja aktiivisella toiminnalla voimme saavuttaa kolmannen kansanedustajan Vasemmistoliitolle Varsinais-Suomesta!

On hassua ajatella omaa tilannettani vähän runsas 10 vuotta sitten. Olin perusduunari, töissä Postilla jakamassa sanomalehtiä, armeija edessä ja tiedossa tietojenkäsittelytieteen opiskelupaikka yliopistossa. En ymmärtänyt lainkaan, miten suuri risteys elämässäni tuo aika tulisi olemaan. Armeijassa löysin itseni nopeasti varusmiestoimikunnasta, jossa syttyi kiinnostus järjestötoimintaan, joka ei näillä näkymin poistu minusta, ennen kuin itsestäni aika jättää.

Siirryttyäni opiskelemaan etenin nopeasti järjestöissä, useimmiten puheenjohtajan tehtäviin. Puheenjohtajana sain erityisesti kiitosta ihmislähtöisestä johtamistavastani, joka jätti hallituksen jäsenille tilaa kehittää omia tehtäviään ja osallistua oman jaksamisensa ja mielenkiinnon kohteidensa, ei pakon mukaan. Pyrin vahvaan pragmaattisuuteen; opiskelijajärjestöjen hallituksessa ihmiset tulevat vahvasti erilaisista taustoista ja omaavat erilaiset arvomaailmat. Näiden näkemysten yhteensovittaminen tehokkaan hallitustoiminnan takaamiseksi oli mielestäni erityisen kiinnostavaa ja olen sitä kautta oppinut erittäin tärkeitä johtamisen ja neuvottelemisen taitoja.

Kiinnostus politiikkaan syttyi aikanaan ylioppilaskunnan edustajistossa, jossa toimin viimeisen kauteni aikana Vihreä Vasemmisto -edustajistoryhmän ryhmäpuheenjohtajana, sekä ylioppilaskunnan varapuheenjohtajana. Minut valittiin myös puheenjohtajaksi kahdeksi kaudeksi Vasemmisto-opiskelijat ry:hyn, jossa kauteni päättyy vuoden vaihteessa. Vasemmisto-opiskelijoiden puheenjohtajana perehdyin erityisesti valtakunnalliseen politiikkaan ja päätöksentekoon. Puheenjohtajuus on myös mahdollistanut minulle koko Suomen kattavan vasemmistolaisen verkoston, joka koostuu sadoista opiskelijoista ja aktiiveista.

Minun on aika siirtyä eteenpäin opiskelijapolitiikasta. Tuoreemmille ajatuksille on tehtävä tilaa, jotta yhdistys säilyy elinvoimaisena ja uudet tavat tehdä asioita pääsevät esiin. Taidot, joita olen kerännyt kymmenen vuoden opiskelijapolitiikkaurani aikana, on aika siirtää puolueen käyttöön. Siksi pyrin Varsinais-Suomen Vasemmistoliiton puheenjohtajaksi.

Tuleva vuosi tuo mukanaan useat vaalit, joista erityisesti eduskuntavaalit kaipaavat merkittävää panostusta piirijärjestöltä. Jotta onnistumme vaaleissa toivotulla tavalla, tarvitsemme Varsinais-Suomessa puheenjohtajaa, joka aktiivisesti edistää puolueen tavoitteita ja saa ihmiset sitoutumaan toimintaan. Meidän on kasvatettava järjestön näkyvyyttä. Toritapahtumat ja piirihallituksen kokouksia varten valmistellut kannanotot ovat erinomainen tapa ylläpitää kannatusta. Ensi vuonna meidän on kuitenkin panostettava laajempaan ja uusia äänestäjäryhmiä tavoittavaan toimintaan.

Erityisesti haluan panostaa paikallisosastojen ja piirin väliseen yhteistyöhön ja viestintään, jotta saamme yhdessä suunniteltua aidosti osallistavan vaalikiertueen eduskuntavaaleja varten. Piirin puheenjohtajana ja eduskuntavaaliehdokkaana minulle on tärkeää, että jokainen ehdokas menestyy mahdollisimman hyvin. Esittelen tarkemmin ajatuksiani tulevissa kirjoituksissani sekä syyspiirikokouksen puheenvuorossani.

Yhteistyön tiivistäminen erittäin aktiivisten Varsinais-Suomen Vasemmistonuorten kanssa sekä poliittisen paineen lisääminen säännöllisesti kannanottoja julkaisemalla ovat mielestäni tärkeitä kehityskohteita, jotka voivat johdattaa puoleen kolmanteen kansanedustajapaikkaan Varsinais-Suomesta. Tehokkaalla johtamisella ja resurssien käytöllä tämä on mahdollista toteuttaa unohtamatta vanhoja kohderyhmiä ja toimintamalleja.

Siispä hyvä Vasemmistoliiton varsinaissuomalainen jäsen! Ota yhteyttä perusosastoosi ja selvitä mitä piirijärjestölle kuuluu. Tehdään seuraavan vuoden jokaisessa vaalissa meille vaalivoitto. Vähäosaisten ja duunareiden tulevaisuus seuraavan neljän vuoden aikana on juuri nyt vahvasti meidän aktiivisuudesta ja työstä kiinni. Tulen mielelläni myös tapaamaan teitä esimerkiksi kokouksiinne ja tapahtumiinne, joten olkaa rohkeasti yhteydessä sähköpostitse osoitteseen pekka@pekkarantala.fi tai puhelimitse numeroon 044 252 0351.

Julkaistu Kommentoi Lapsiköyhyys altistaa koulukiusaamiselle ja syrjäytymiselle

Pelastakaa lapset julkaisi vastikään Lapsen Ääni 2018 -tutkimuksensa tulokset, jotka kertoivat lasten kokemuksista vähävaraisuudesta ja kiusaamisesta kouluympäristössä. Tutkimuksen tulokset ovat karmaisevia.

Koulukiusaamisen kohteeksi joutuminen on kaiken kaikkiaan liian yleistä, mutta erityisesti vähävaraisten perheiden lapset joutuvat kärsimään tästä. Näistä lapsista 69% ilmoitti tulleensa kiusatuksi koulussa. Kaikista haastatelluista lapsista ja nuorista 22% tiesi koulustaan jonkun, jota oli kiusattu nimenomaan perheensä vähävaraisuuden takia. Nämä luvut osoittavat vahvan yhteyden koulukiusaamisen ja perhetaustan välillä. Koulukiusaaminen on siis myös sosioekonominen kysymys.

Erityisesti ongelmia on köyhien lapsiperheiden nuorten osallistumisessa toisen asteen koulutukseen, jossa oppimateriaalit eivät ole ilmaisia. Eräs kyselytutkimukseen vastannut henkilö kertoi miten toiseen asteen koulutuksessa opettaja oli julkisesti ilmoittanut, ketkä luokasta eivät olleet tehneet läksyjä tai hankkineet kirjoja. Opettaja oli jatkanut käytäntöä oppilaiden vastustuksesta välittämättä. Julkisesti häpäistyjen joukkoon kuului vastaajan mukaan henkilöitä, joiden perheillä ei ollut yksinkertaisesti varaa hankkia kirjoja kyseisellä ajanhetkellä. Tämä on erittäin moitittava käytäntö, johon on tarpeen puuttua välittömästi.

Opintotuen oppimateriaalilisä ratkaisee ongelmaa osittain, muttei vielä kokonaan. Vaikka kuukausittain tuleva pieni lisäraha helpottanee oppimateriaalien hankkimista hieman, ei kirjoja kuitenkaan hankita kuukausittain, vaan periodien alussa useamman kuukauden kirjat kerrallaan. Erityisen ongelmallinen oppimateriaalilisä on ammatillisen koulutuksen opiskelijoille, jotka joutuvat hankkimaan pahimmillaan yli tuhannen euron työvälineet koulutustaan varten kertarykäisynä lukukauden alussa.

Oppimateriaalien hankkimisen lisäksi vähävaraisesta perheestä tulevat nuoret kohtaavat vaikeuksia osallistua sosiaalisiin aktiviteetteihin ja harrastuksiin. Tämä suoraan heikentää nuoren mahdollisuuksia kokea yhtenäisyyttä ikäryhmäänsä ja yhteiskuntaan, vaikeuttaa sosiaalisten verkostojen rakentamista ja aiheuttaa väistämättä syrjäytymistä.

Lapsiperheiden köyhyys on erittäin hälyttävä yhteiskunnallinen ongelma, johon meidän pitää puuttua napakasti. Pelastakaa lapset ry ehdottaakin useita keinoja kiusaamisen vähentämiseksi ja vähävaraisten lasten hyvinvoinnin takaamiseksi, mukaanlukien aidosti maksuton toinen aste.

Itselleni kovaa kolahti erään tutkimukseen vastanneen lapsen tai nuoren kommentti: “Olen tuntenut syyllisyyttä siitä, että vien rahaa kun tässä olen. Vanhempani ovat aina kuitenkin muistuttaneet, että me lapset olemme heille ihme ja todella tärkeitä jotta he jaksaisivat yrittää selvitä tilanteesta.”

Emme saa antaa lasten tuntea syyllisyyttä siitä, että he ovat olemassa.

Julkaistu Kommentoi Pois marginaalista

Multa on viime aikoina pariin otteeseen kyselty, miksi jaan twitterissä paljon saamelaisia ja transsukupuolisia koskevia ulostuloja. Tähän vois kovin lyhyesti vastata, “koska mä kannatan ihmisoikeuksia”, mut ehkä vastaan vähän pidemmin. Se, miten ihmiset päätyvät kannattamaan ihmisten oikeuksia omaan kulttuuriinsa, kehoonsa, ajatuksiinsa ja loukkaamattomuuteensa on monelle hyvin henkilökohtainen ja monisyinen juttu, joten munkin tarina lienee erilainen kuin monen muun.

Haluan kuitenkin heti tähän kirjoituksen alkuun shout outtaa Petra Laitin ja Panda Erikssonin, jotka tekevät tahoillaan erinomaista työtä ihmisoikeuksien puolesta. Toivon heille molemmille paljon voimia ja mikäli et tätä kirjoitusta jaksa lukea pidemmälle, laita molemmat ainakin Twitterissä seurantaan.

Kun synnyin vuonna 1984, homoseksuaalisuus ei enää ollut Suomessa rikos ja se oli poistettu tautiluokituksestakin muutama vuosi aikaisemmin. Asenteet kuitenkin olivat tiukkaan juurtuneet ja homoseksuaalisuuden dekriminalisoinnin yhteydessä säädetty kehotuskielto oli vielä voimassa. Luonnollisesti nämä asenteet olivat vahvasti läsnä mun lapsuudessa ja näkyivät niin arkipäivässä kuin opetuksessa.

Murrosikäisiä nuoria kiinnostavat monenlaiset asiat ja niin tuli päivä, kun asiat alkoivat kiinnostaa minuakin. Toki mua hieman häiritsi se, että kiinnostuksen kohteet eivät vaikuttaneet ihan samanlaisilta kuin vertaisilla, mutta en antanut sen pahemmin vaikuttaa mun toimintaan. Silloin kohtalaisen hiljaisena, omissa oloissani viihtyvänä lapsena ja nuorena, mulla ei ollut minkäänlaista painetta alkaa seurustelemaan, joten mun seksuaalisuus sai kehittyä aika rauhassa ilman minkäänlaista kummallisempaa interventiota. Ulkopuoliselta tuomiolta suojasi lisäksi myös villit huhut, joiden perusteella olin kovakin naistenmies.

Mulle oli kuitenkin ihan päivän selvää, että palapelin mukana tulleet palaset eivät rakentaneet kokonaista kuvaa: puuttuvia paloja ei tuohon aikaan tarjottu. Mä luin paljon murrosikään liittyvää kirjallisuutta, jota lainasin kirjastosta, mutta niissäkin mainintoja homoseksuaalisuudesta oli hyvin niukasti. Joissain vanhemmissa kirjoissa heteroseksuaalisuudesta poikkeamista käsiteltiin edelleen sairautena, tuoreemmissa opuksissa saatettiin jopa puhua harvinaisista seksuaalisen kehityksen muodoista. Näiden pohjalta oman identiteetin rakentaminen oli raskasta. Oli itsestään selvää, että ulkopuolisille asiasta ei voinut kertoa - ei vanhemmille, ei kavereille eikä kenellekään muullekaan. Homous oli asia, jonka kanssa tuli pärjätä yksin ja joka piti piilottaa mahdollisimman hyvin.

Myöhemmässä vaiheessa netti, joka silloin ei todellakaan ollut vielä jokaisen kotitalouden vakiovarustus, avasi mun silmät laajemmalle keskustelulle aiheesta. Toisaalta löysin Setan ja sen nuorille suunnatut palvelut, joiden avulla aloin vihdoin ymmärtää ajatuksiani ja pystyin aloittamaan eheämmän minäkuvan rakentamisen. Toisaalta sain myös nähdä kaiken sen vihan, jota noihin aikoihin homoseksuaaleihin kohdistui. En ollut tuolloin poliittisesti aktiivinen, mutta siitä huolimatta keskustelin lukemattomilla foorumeilla homoseksuaalisuudesta ja homojen oikeuksista.

Netin perusteella tiesin, että tilastollisesti en varmasti ollut ainoa homo kaupungissa. Homoutensa oppi kuitenkin piilottamaan niin hyvin kuin mahdollista. Homous ei ehkä ollut kiellettyä tai rangaistavaa, mutta se oli tabu. Julkinen homoseksuaalinen käyttäytyminen oli ongelmien kaivamista, ja olen itsekin tullut pahoinpidellyksi puhtaasti sen seurauksena, että julkesin käydä homoseksuaaleille suunnatussa tapahtumassa. Vielä tänäkin päivänä itselle tärkeän henkilön kädestä pitäminen julkisesti tuntuu kovin vieraalta ajatukselta.

Näistä päivistä ollaan päästy pitkälle eteenpäin. Minä ja tuhannet muut aktiivit olemme onnistuneet muuttamaan yhteiskunnan sellaiseksi, jossa meidän on turvallista olla. Olen todella onnellinen siitä, että nykyään nuorilla on ne mahdollisuudet, jotka heillä on. Suomi on nykyään maa, jossa nuoret saavat tietoa seksuaalisuuden ja sukupuolen moninaisuudesta ja voivat monissa tapauksissa ilman suurempaa traumaa käsitellä omaa palapeliään tavalla, jolla minä en ole voinut. Palapelin palat ovat nykyään tarjolla ja eheän minäkuvan rakentaminen voi alkaa merkittävästi aikaisemmin kuin omassa nuoruudessani.

Eli kun mä jaan saamelaisiin tai transsukupuolisiin tai mihin tahansa vähemmistöön liittyviä kirjoituksia, kyse ei ole pisteiden kalastelusta, suvakkiudesta tai mistään muustakaan vastaavasta. Kyse on puhtaasti siitä, että mä olen itse ollut joskus siinä marginaalissa, johon näitäkin vähemmistöjä väkisin tungetaan. Mun mielestä jokaisella ihmisellä pitäisi olla oikeus täysipainoiseen elämään. Yhdenkään ihmisryhmän systemaattinen vaientaminen, huomiotta jättäminen tai syrjiminen ei ole mulle vaihtoehto. Se sotisi todella perustavalla tavalla sitä vastaan, mitä mun eteen on joskus tehty. Niiden tekojen ansiosta mä olen elossa ja voin elää suhteellisen täyspäistä ja täysipainoista elämää. Vuosien vaikutustyön ansiosta mä olen päässyt pois marginaalista. Sitä mä toivon myös kaikille muille vähemmistöjen edustajille.

Vapaampaa markkinataloutta perustellaan usein välttämättömyytenä ja talouden keskeistä roolia päätöksenteossa pidetään itsestäänselvyytenä. Mielestäni tämä ei kuitenkaan ole niin yksinkertaista, kuin se etenkin oikealla olevien poliitikkojen taholta usein esitetään. Ihmisellä on myös kilpailuun liittymättömiä perustarpeita ja toimintamalleja, joita vahvasti markkinatalouteen perustuva yhteiskunta ei voi tyydyttää. Hyvinvointivaltiomme on rakennettu tyydyttämään myös ihmisten taipumusta empatiaan ja tarvetta kosketukseen ja läheisyyteen.
Julkaistu Kommentoi Hyvinvointivaltio pelastaa kärsimykseltä

Vapaampaa markkinataloutta perustellaan usein välttämättömyytenä ja talouden keskeistä roolia päätöksenteossa pidetään itsestäänselvyytenä. Mielestäni tämä ei kuitenkaan ole niin yksinkertaista, kuin se etenkin oikealla olevien poliitikkojen taholta usein esitetään. Ihmisellä on myös kilpailuun liittymättömiä perustarpeita ja toimintamalleja, joita vahvasti markkinatalouteen perustuva yhteiskunta ei voi tyydyttää. Hyvinvointivaltiomme on rakennettu tyydyttämään myös ihmisten taipumusta empatiaan ja tarvetta kosketukseen ja läheisyyteen.

“Ketään ei jätetä jälkeen” ja “kaikista pidetään huolta” eivät ole ihmisille vain poliittisia iskulauseita vaan aidosti ihmisten omaksumia tapoja elää. Ne ovat keskeisiä arvoja, joiden perusteella monet ihmiset ovat valmiita antamaan omistaan, jotta yhteiskuntana voisimme paremmin. Ihmiset eivät ole vain kylmän rationaalisia koneita, jotka pyrkivät maksimoimaan oman etunsa, vaan eläviä, hengittäviä ja sosiaalisia olentoja, joille muiden auttaminen ja muiden kanssa yhdessä tekeminen on luonnollista.

Tällä hetkellä poliittisessa keskustelussa taloutta pyritään hyvin voimakkaasti irrottamaan muista yhteiskunnan toiminnoista omaksi kokonaisuudekseen. Taloutta ajatellaan itsenäisenä toimijana, joka kykenee itsenäisesti hallitsemaan itseään ja järjestäytymään ihmisen loogisten ratkaisujen perusteella. Valtion talous nähdään vain numeroina ja siellä suurimmat miinukset vääjäämättä muodostavat nimenomaan sosiaali- ja terveyspalvelut. Keskustelussa kuitenkin säännöllisesti unohdetaan, että nämä palvelut ovat nimenomaan syntyneet tukemaan talouden kehitystä ja ovat siksi erottamaton osa huolellista taloudenpitoa.

Talouden sujuvuuden kannalta on ensiarvoisen tärkeää esimerkiksi hyvin toimiva terveydenhuolto. Vastaavasti esimerkiksi päivähoito mahdollistaa yhä useamman vanhemman osallistumisen työmarkkinoille. Innovaatiot eivät synny tyhjiössä, vaan koulutuksella on varsin keskeinen rooli niiden syntymisessä. Vaikka kaikkien näidenkin palveluiden suora taloudellinen vaikutus on negatiivinen, olisi niiden poistuminen katastrofaalista tulevaisuudessa. Erityisen ikävästi näihin tehdyt muutokset eivät välttämättä näy välittömästi, ei edes hallituskauden aikana, vaan vasta vuosien kuluttua, kun leikkaukset tehneet hallitukset ovat painuneet historian sivuille.

Valtiontalous ei ole nollasummapeliä. Yhteen paikkaan tehdyt panostukset voivat näyttäytyä välittöminä tappioina muualla, mutta oikeasti muutoksien positiiviset vaikutukset voivat näkyä positiivisina tuloksina vuosien kuluttua. Näin toimii esimerkiksi panostukset koulutukseen tai varhaiskasvatukseen. Niiden vaikutukset näkyvät tehokkaampana ja osaavampana työvoimana pahimmillaan vasta 15 vuoden kuluttua. Samoin käy myös näihin alueisiin kohdistettujen leikkausten kanssa.

Tämän vuoksi sote-palveluihin tehtyjen muutoksien kanssa on välttämätöntä käyttää runsaasti aikaa ja harkintaa. Mikäli teemme hutiloiden huonoja ratkaisuja, me emme välttämättä tee päätöksiä ainoastaan käsi tulevien sukupolvien taskussa, vaan pahimmillaan tuomitsemme tulevat sukupolvet suureen kärsimykseen omilla huonoilla päätöksillämme. Tästä johtuen päätöksenteon näistä asioista on myös perustuttava laajaan asiantuntijoiden konsensukseen, joka nykyisen sote-uudistuksen mallin taustalta puuttuu.

Julkaistu Kommentoi Politiikkaa tehdään yhdessä

Viimeaikoina on keskusteltu paljon nykyisen poliittisen järjestelmän kriisistä. Kritiikkiä on kohdistunu niin yksittäisiin poliitikkoihin, nykyisen päätöksenteon kapeuteen kuin koko puoluepoliittiseen järjestelmäänkin. Mielestäni kritiikki on ollut osittain aiheellista. Nykyinen järjestelmä vaikuttaa ruokkivan vastakkainasettelua, poteroitumista ja toisten ohi huutamista täysin ennen näkemättömällä tavalla.

Nykyisessä poliittisessa järjestelmässä poliittiseen päätöksentekoon pääsee helpoiten käsiksi lisäämällä omaa näkyvyyttään. Ehdokkaat seuraavat paniikinomaisesti some-preesensiään, tykkäyksiään, tekstiensä jakokertoja ja some-mainontansa click-through tasoja, kuin mediatoimistot konsanaan. Samalla vastikään valmistunut tutkimus Yhdysvaltojen poliittisesta kentästä osoittaa, että riitaisammat ehdokkaat vahvistavat näkyvyyttään ja kuplaansa kun sovinnontekijät puolestaan menettävät verkostoaan. Tämä johtaa vääjämättä tilanteeseen, jossa keskustelukulttuuri kärjistyy. Yhä enemmän ja nopeammin informaatiota janoava kansa reagoi voimakkaan tunteellisiin päivityksiin tunteella ja ehdokkaan kannat jäävät paremmin mieleen. Samalla me kuitenkin uhraamme paljon mahdollisuudesta kompromissiin.

Tässä kehityksessä me olemme unohtaneet, että politiikkaa on tarkoitus tehdä yhdessä. Meidän poliitikkojen on tarkoitus etsiä ratkaisuja kaikkien kansalaisten hyväksi. Huutelun pakottama vetäytyminen omien argumenttien ja puolueohjelmien taakse on johtanut täysin häikäilemättömään eturyhmäpoliitikointiin sen sijaan, että puolueet yrittäisivät yhdessä etsiä kompromissiratkaisuja, jotka hyödyttäisivät meitä kaikkia. Eturyhmäpolitikoinnilla kun voitetaan tuomariäänet seuraavissa vaaleissa. Nykyinen keskustelukulttuuri on tehnyt poliittisesta järjestelmästämme puolueiden Idols-kilpailun, jossa jokainen puolue heittää toisiaan enemmän lokaavia ja kärkevämpiä avauksia voittaakseen enemmän ääniä. Tämä malli on täysin kestämätön.

Tulevaisuuden politiikka tarvitsee enemmän sillanrakentajia. Meidän on siirryttävä pois ajattelemasta vain omaa tahtoamme ja myönnettävä toisillemme, että tämä maa koostuu niin kokoomuslaisista kuin vasemmistolaisistakin ja että meillä kaikilla on yhdessä oikeus elää hyvässä maassa. Niin kauan kun jatkamme nykyisellä linjalla, me viemme kehitystä suuntaan, jossa suuri osa kansasta on aina tyytymätön kulloiseenkin hallintoon. Se on ristiriita, joka näkyy kansalaisten heikompana uskona tulevaisuuteen.