Siirry sisältöön

Sosiaalisesti oikeudenmukaista ympäristöpolitiikkaa

Ilmastomarssi marssittiin lauantaina 20.11. 8000 hengen voimin Helsingissä. Lisäksi marssi kirvoitti pienempiä tapahtumia myös muilla paikkakunnilla. IPCCn raportin jälkeen olemme pikkuhiljaa heräämässä siihen todellisuuteen, että ilmastonmuutokseen on puututtava nyt. Pienten korjausliikkeiden aika alkaa olla ohi, sillä planeetan lämpenemisen seuraukset vaikuttavat meistä kaikkiin, duunarista herraan.

Kuitenkin on olemassa ihmisiä, joiden mielestä Vasemmistoliitto keskittyy tällä hetkellä liikaa ympäristökysymyksiin ja liian vähän työläisten ja työttömien asioihin. Nämä asiat eivät kuitenkaan usein ole keskenään ristiriidassa. Ympäristöasioihin keskittyminen on välttämätöntä nykyisten ilmastoraporttien perusteella, mutta sillä, miten ympäristöasioita hoidamme on suuri merkitys. Sosiaalisesti oikeudenmukaisten ympäristöratkaisujen löytäminen ja tarjoaminen on Vasemmistoliiton keskeinen tehtävä tulevalla vaalikaudella, jotta myös ilmastonmuutoksen kustannukset jakautuvat tasaisesti yhteiskunnassa eivätkä kasaannu esimerkiksi tasahaittaverotuksen muodossa yhteiskunnassa heikko-osaisille.

Yksi sektoreista, joihin meidän on puututtava on liikenne, joka tuottaa Suomessa noin viidenneksen päästöistä. Suomalaisten on muutettava liikenteeseen liittyviä tottumuksiaan ympäristöystävällisempään suuntaan. Merkittäviä yksittäisiä tekoja liikenteen päästöjen hillitsemiseksi jo tehdäänkin (esimerkiksi liikennepolttoaineen bio-osuuden kasvattaminen), mutta tavoitteena tulisi olla myös joukkoliikenteen kehittäminen ja yksityisautoilun vähentäminen niillä paikoin, kun se on mahdollista. Yksi tämän toteuttamismuodoista Varsinais-Suomessa on raitioliikenteen lisääminen soveltuvin osin niin kaupunkien sisällä, kuin ulkopuolellakin.

Raitioliikenne on yleisesti ympäristöystävällisin yleinen matkustusmuoto tällä hetkellä Suomessa. Raideliikenteen lisäämistä voidaan siis hyvällä omatunnolla kutsua ympäristöteoksi. Varsinais-Suomen raitiohankkeista keskeisiä ovat Turun ja Salon välisen kaksoisraiteen valmistaminen, Uudenkaupungin radan sähköistäminen ja mahdollisen henkilöliikenteen käynnistämisen selvittäminen sekä Turun ratikkahanke. Myös Tampereen suuntaan raideliikenteen kehittämistä olisi mielekästä selvittää

Ympäristöulottuvuutensa lisäksi raitioliikenne antaisi mahdollisuuden työmatkaliikenteen sujuvoittamiseen. Työn ja sen tekijän kohtaaminen on tärkeää ja hyvillä liikenneyhteyksillä on keskeinen rooli työllistymisen edelleen vahvistamisessa Varsinais-Suomessa. Erityisen tärkeää raideliikenteen kehittäminen on yksityisautoilun kalleuden vuoksi. Tehokkaiden ja edullisten joukkoliikenneratkaisujen järjestäminen on ensiarvoisen tärkeää nimenomaan matalapalkka-aloilla työskenteleville ja työttömille Varsinais-Suomalaisille. Kyse raideliikenteen hankkeissa on ympäristöarvojen lisäksi myös ihmisten mahdollisuudesta päästä töihin ja alueellisen kehityksen ohjaamisesta.

IPCCn raportista voimme lukea miten sivuuttamattoman tärkeää meidän on nyt keskittyä myös ympäristöasioiden hoitoon. Vasemmistoliiton tulee olla edelläkävijänä varmistamassa, että ympäristöasioihin puututaan sosiaalisesti oikeudenmukaisella tavalla.

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *